Alannalle kultaa Vantaan junnueliitissä!

30.9.2013

Viikonloppuna pelattiin kauden ensimmäinen junnueliitti Vantaalla Campo Sportcenterissä.  Kisajärjestäjänä toimi ÖIF. Clear oli mukana isolla 12 pelaajan ryhmällä ja yhteiskuljetukseenkin tarvittiin kaksi autoa. Mukana oli peräti viisi ensikertalaista, ja mikä mukavinta saimme pitkästä aikaa mukaan junioreita myös nuorimmaisten 11-luokkaan. Alanna ja SagaL. osallistuivat 11-luokkaan ja Saga R. ja Karoliina 13-luokkaan. Olisikohan tässä kasvamassa Tehotytöt 2 ryhmä?

Tyttöjen 11-luokassa Alanna otti upeasti alakaavion voiton heti ensimmäisissä kisoissaan. Upea suoritus Alanna! Myös nelurissa Alanna ja Saga L. voittivat yhden ottelun.

 13-luokassa Karoliina ja Saga R. saivat todeta, että taso on hieman kovempaa kuin Lounasulan kisoissa, mutta hienosti tytöt taistelivat jokaisessa ottelussa.

PK-15 luokassa Eemil eteni yläkaavioon, mutta jatkopelissä tuli heti vastaan Suomen ranking-ykkönen Jesper Paul. Vielä ei Eemil pystynyt kunnolla pistämään kampoihin. Jesper voittikin luokan kultamitalin.

PK-17 luokassa Juke ja Joel etenivät yläkaavioon, mutta ensimmäisessä jatkopelissä tuli kummallekin tappio. Alakaaviossa Tapsa eteni välieriin saakka, mutta joutui siinä taipumaan ÖIF:in Santeri Henrikssonille, joka aiemmassa ottelussaan ehti pudottamaan jo Jupen jatkosta.

PK-19 luokassa Allu eteni hienosti välieriin saakka, mutta joutui niukasti taipumaan ESB:n Sami Pajuselle kolmieräisen väännön jälkeen.

Suurin osa Cleariläisistä yöpyi Rantasipi Airport hotellissa, jossa pojat perinteiseen tapaan analysoivat päivän otteluja saunomisen yhteydessä.

Seuraava junnueliitti järjestetään Espoossa 19.-20.10. Tapion Sulan toimesta. Kilpailu menee harmittavasti päällekkäin RaSun lounasulan kisojen kanssa, mutta toivottavasti saamme kuitenkin ison ryhmän mukaan.

Sitä ennen pelataan kuitenkin Clearin omat kisat 12.-13.10. Impivaarassa. Mukana on myös junnuluokat, joten kaikki Lounasulan kisoissa käyneet ehdottomasti mukaan! Pientä talkoohommaa vastaan pystyy myös kuittaamaan ilmoittautumismaksun. Ilmoittautumiset Jukalle viimeistään tiistaina.

Kuvia Vantaan junnueliitistä löytyy täältä.

Turnauksen tulokset löytyvät täältä.