Koronaviruksen aikaansaaman harjoitustauon korvauksista

24.5.2020

Tervehdys!

Olemme maaliskuusta lähtien saaneet järkyttyneenä seurata ja kokea miten maailma voi muuttua pandemian yllättäessä. Covid-19 virus on aikaansaanut merkittäviä muutoksia vanhaan normaaliin elämäntapaamme. Olemme joutuneet eristäytymään läheisistämme ja pahimmissa tapauksissa virus on tehnyt konkreettisesti tuhoa lähipiirissämme.

Vaikutukset talouselämään ovat toki syystäkin olleet suurimman valtakunnallisen suurennuslasin alla mutta viruksen lamaannuttava vaikutus myös urheiluun ja liikuntaan on ollut järisyttävä. Se on koskettanut enemmän tai vähemmän kaikkia Suomen n. 14 000 urheiluseuraa. Valtioneuvoston suositusten mukaisesti seuramme johtokunta joutui 13.3. tekemään päätöksen seuran yhteisharjoituksien keskeyttämisestä kuukaudeksi pandemian leviämisen ehkäisemiseksi. Tämä jouduttiin pian pidentämään koskemaan koko loppukevättä. Nyt näyttää onneksi hieman valoisammalta ja kokoontumisrajoituksia helpotetaan 1.6.2020 alkaen mikä mahdollistaa seuramme treenitoiminnan jatkumisen.

Muutamat seuramme jäsenet ovat kyselleen miten seura tulee korvaamaan tämän ajanjakson jäsenilleen. Olemme johtokunnassa keskustelleet asiasta ja tässä muutama fakta:

  • Eliittikisojen peruuntuminen 14.-15.3.2020 aikaansai merkittävän loven seuran talouteen
  • Clear joutuu kauden alussa (elokuussa) tekemään vuoden mittaisia sopimuksia halliyhtiöiden kanssa vakiovuoroista.
    • Mikäli hallit ovat auki, kenttävuokrat juoksevat huolimatta siitä järjestetäänkö Clearin treenit vai ei.
  • Kaarinan kaupungin tilat suljettiin
  • Teimme aikaisessa vaiheessa päätöksen, että seurana emme mahdollista mitään sisätiloissa tapahtuvaa harjoittelua
    • Kaikki Clearin vuorot vapautettiin halliyhtiöiden myyntiin.
    • Halliyhtiöiden kanssa sovittiin, että mikäli vapautettuja kenttiä saadaan myytyä eteenpäin tuotot maksetaan seuralle.
  • Suunnittelemme ensivuoden toimintaa siitä lähtökohdasta, ettei virus vaikuta seuramme toimintaan. Haluamme lähteä siis "puhtaalta koronapöydältä".

Käytyjen keskustelujen lopputuloksena päädyttiin siihen, että emme taloudellisesti pysty maksamaan jäsenillemme korvauksia menetetyistä vuoroista. Otamme siis niiltä osin yhteisvastuullisesti kaikki tämän tappion vastaan. Urheiluseurana pystymme onneksi tarjoamaan (ja olemme jo näin tehneetkin) mahdollisuuksien mukaan muunlaisia "koronakompensaatioita". Osa toki pähkähulluja talkoohenkisiä projekteja mutta ehkä sitäkin enemmän seurahenkeä nostattavia! 

  • "Clear your sofa" sometreenit
  • "Operaatio Koronakeppi"
  • Kausimaksun maksaneille kilpapelaajille Kesätreenit ilmaiseksi
  • Yhteistyössä Kilosportin kanssa olemme saaneet kesäkuulle merkittävästi vapaita pelivuoroja
    • Listat vuoroista ja ilmoittautumislinkit tulevat seuran www-sivuille (www.clear.fi).
    • Tarkoitettu lähinnä harjoitusryhmiin osallistuneille eli kausimaksun maksaneille clearilaisille.
  • Elokuussa sulkapallokurssi vanhemmille

Toivottavasti tämä viesti valotti hieman seuramme haasteita ja näemme pian taas kentän laidalla!
Vastaan mielelläni kysymyksiin aiheesta!

Pysytään terveenä!

Mika

--
Mika Valkonen
Puheenjohtaja
Sulkapalloseura Clear r.y.
p.050-5704474
mika.valkonen@clear.fi